Tili-Satun tarina

Tili-Satu perustettiin vuonna 2003 ja se toimi kolme ensimmäistä vuotta yhden naisen voimin Polvijärvellä. Kun asiakkaiden määrä alkoi kasvaa ja tiimi vahvistua, tarvittiin myös suuremmat tilat. Vanhan postitalon ja torin laidalla sijainneen toimistonsa kautta Satu Ryhänen ja Tili-Satu siirtyivät nykyiseen osoitteeseensa, Siltakadulle. Sieltä käsin tiimi hoitaa niin pienten kuin suurten yritysten kirjanpidon aina yhtä ammattimaisella otteella ja aurinkoisella asenteella.

★★★★★

”En muista keneltä sain aikoinaan vinkin Tili-Satusta, kun olin vaihtamassa kirjanpitäjää, olin silloin aloitteleva toiminimiyrittäjä. Heti ensimmäisellä tapaamisella huomasin Tili-Satun ystävällisen henkilökunnan.
Nykyisin yritykseni on osakeyhtiö, ja yhtiömuodon muutos Tili-Satun toimesta hoitui ammattimaisesti ja ajallaan. Yritykseni Pihasuunnittelu Lappalainen Oy on ollut Tili-Satun asiakkaana jo yhdeksän vuotta, eikä ole ollut syytä vaihtaa tilitoimistoa.
Asiakaspalvelu on ystävällistä, toiminta on täsmällistä ja kaikkiin kysymyksiin on aina löytynyt aikaa vastata, olipa kyseessä verotus, tuloslaskelma, tase, palkanlaskenta. Onhan niitä omasta mielestä tyhmiäkin kysymyksiä, mutta aina olen saanut ystävällisen vastauksen.
Hinta/laatusuhdetta pidän hyvänä ja olen suositellut Tili-Satua tuttavilleni, kun he ovat kyselleet hyvää, luotettavaa kirjanpitotoimistoa. Halpa ja hyvä on kaksi eri asiaa, niin piharakentamisessa kuin tilitoimistossakin!”

– Pihasuunnittelu Lappalainen Oy/ Taru Lappalainen

Etsitkö hyvää tilitoimistoa?

Jos etsit tilitoimistoa, joka ymmärtää yrittäjän työtä ja yritysten elinkaarta, ota yhteyttä! Suunnitellaan juuri sinulle sopiva palvelu.